Pienimpien lasten lelut ovat värikkäitä ja turvallisia

Alle kaksivuotiaat lapset löytävät ihmeteltävää mistä tahansa kodin tarvikkeista, tai mitä ikinä käsiinsä saavatkaan. Hauskimmat leikit voivat syntyä purkin kansilla, kauhoilla tai vaikka vaippapakettia tyhjentäen, ja vaippoja pinoihin lajitellen. Mutta myös lelukauppojen tarjonta hyvin pienillekin lapsille on monipuolinen, ja tietysti perheen pienimmätkin tarvitsevat ikätasolleen sopivat lelut leikkeihinsä.

Pienten lasten lelujen ominaisuudet

Kaikkein tärkeintä alle kaksivuotiaiden leluissa on niiden turvallisuus. Pienet lapset laittavat kaiken ensimmäiseksi suuhunsa, ja siksi leluista ei saa irrota pieniä osia, jotka voisivat jäädä kurkkuun ja aiheuttaa tukehtumisvaaran. Lisäksi lelujen on oltava myrkyttömiä, ja turvallisista materiaaleista tehtyjä. Mikäli leluissa ilmenee puutteita näihin asioihin liittyen, on kyseessä vakava uhka lapsen hyvinvoinnille. Ilahduttavaa on, että pienten lasten lelut myös tutkitaan tarkkaan turvallisuuden osalta. Lelut on myös voitava pestä, tai ainakin pyyhkiä tiheästi. Niiden on kestettävä kovaakin käsittelyä, sillä pienet kädet puristelevat, heittelevät, ja hakkaavat lelua lattiaan vain saadakseen selville mitä siitä seuraa, tai kuullakseen millainen ääni siitä lähtee.

Pienten lasten lelut ovat mielellään värikkäitä, ja niissä on lapsen huomion kiinnittäviä, mielenkiintoisia ja tutkittavia yksityiskohtia. Lisäksi ne on suunniteltu lapsen ikä huomioiden, ja ne auttavat sopivasti lasta kehittymään. Parhaat pikkulasten lelut tukevat hienomotoriikan kehitystä, ja parantavat keskittymiskykyä. Esimerkiksi taaperokärryn avulla lapsi voi opetella kävelemään, ja vauvojen leikkimaton lelukaari roikkuvine leluineen innostaa vauvaa harjoittamaan käden liikkeiden hallintaa ja esineisiin tarttumista.

Tutkitusti lapset nauttivat kirkkaista väreistä, ja tunnusteltavista pinnoista. Rapisevat, pehmeät, ja heijastavat yksityiskohdat kiehtovat pientä ihmettelijää. Toisto kehittää muistia, joten yksinkertaiset, esimerkiksi määrättyä kohtaa painamalla aikaansaadut äänet ja muut efektit ovat hyödyllisiä alle kaksivuotiaille. Varhaislapsuuden lelut vaikuttavat myönteisesti myös lapsen luovuuden kehitykseen, ja yksinkertaiset lelut jättävät sopivasti tilaa mielikuvitukselle, sekä lapsen omille huomioille ja kokemuksille.

Lelut opettavat lapselle uutta

Lelujen avulla pieni lapsi voi oppia uusia, ikätasolleen sopivia asioita, kuten muotoja, värejä sekä esimerkiksi tunnistamaan eläimiä, kulkuneuvoja tai muita arkipäiväisiä asioita.

Saatavilla oleva leluvalikoima kannattaa pitää melko pienenä, ja leluja voi kierrättää piilottamalla osan hetkeksi kaappiin näkymättömiin. Kun piilotetut lelut otetaan muutamien viikkojen päästä jälleen esiin, ovat ne lapsesta yhtä mielenkiintoisia ja jännittäviä, kuin uudet.