Nykypäivän lelut ovat niin monipuolisia ja upeita, että mikäli lapsi 30 vuoden takaa pääsisi vierailemaan tämän päivän lelukauppaan, ei hän todennäköisesti uskoisi näkemäänsä todeksi. Pikkutarkat, tuhansia osia sisältävät Lego-rakennelmat, täysin aidon näköiset leikkiruoat ja astiat, ja yksityiskohtaiset kopiot oikeista kodinkoneista, hemmottelevat nykylapsia, ja lelukauppojen valikoimien tutkimiseen saisi helposti kulutettua tunteja. Monet lelut ovat niin kehittyneitä ja teknisiä, että lopulta vanhemmat saattavat olla niistä enemmän innoissaan kuin lapset.
Pienin askelin lelujen maailmaan
Lasten matka lelujen maailmaan saattaa alkaa jo vauvana kohdussa, sillä monet vanhemmat hankkivat odotusaikana esimerkiksi pehmeällä froteella tai muulla kankaalla päällystetyn soittorasian, jota soittavat iltaisin syntymättömälle vauvalleen. Syntymän jälkeen vauva ehkä tunnistaa tutun sävelmän, rauhoittuu sen ääneen, ja hieman vanhempana pystyy jo itse leikkimään pehmeällä ja turvallisella lelulla.
Hieman myöhemmin erilaiset purulelut, helistimet, pallot ja pehmolelut toimivat pienen vauvan ensileluina, joihin voi purkaa ikenien jomotusta maitohampaiden puhjetessa, ja joihin vauvankin on helppo tarttua itse. Taapero rakastaa perässä vedettäviä eläimiä, erilaisia ääniä ja valoja tuottavia leluja, palikoita ja lapsille suunniteltuja soittimia. Useammalle lapselle myös valikoituu monien pehmolelujen ja maskottien joukosta se yksi suuri suosikki, joka ainoana kelpaa unileluksi, ja jota äiti joutuu salaa pesemään.
Lasten elokuvat eletään uudestaan leikkien kautta
Lasten kirjojen, tv-sarjojen ja elokuvien sankarit heräävät eloon lastenhuoneissa. Pienet, muoviset figuurit, ja hahmojen aidon näköiset kodit ja muut tapahtumapaikat, tempaavat haltioituneet lapset leikkien pyörteisiin pitkäksi aikaa. Salama McQueenin ja Franscesco Bernoullin kamppailu maailman nopeimman auton tittelistä jatkuu ilta toisensa jälkeen, ja Elsa ja Anna houkuttelevat Frozen -elokuvasta hurmaantuneet tytöt kuvittelemaan siskoksille loputtomasti uusia jännittäviä seikkailuja lastenhuoneen turvallisten seinien sisällä.
Vaikka aidon oloisten lelujen huikea tarjonta ei vaadikaan nykyajan lapsilta yhtä paljon mielikuvitusta, kuin sitä ehkä tarvittiin käpylehmiä rakennellessa, ovat kuvittelu, ja leikkien ja tarinoiden kehittely asioita, joiden pariin lapsi luontaisesti hakeutuu. Mielikuvitusleikit, mukava yhdessä olo, ja niiden parissa alkavat, jopa loppuelämän kantavat ystävyydet, syntyvät hienosti myös nykyaikaisten lelujen avustuksella.