Erityyppiset lelut kehittävät lasta monin tavoin

Yleisesti lelujen tarkoitus on tarjota lapsille viihdyttävää, kehittävää ja turvallista puuhaa ja ajankulua. Lelut voivat opettaa lapselle paljon uutta, kehittää esimerkiksi muistia tai sanavarastoa, ja toimia inspiroivana siltana mitä jännittävimpiin ja kiehtovimpiin mielikuvitusseikkailuihin. Lelut voidaan jakaa karkeasti eri lelutyyppeihin, joilla on edellisten lisäksi omia, hyödyllisiä ominaisuuksia.

Helistimet, purulelut ja muut vauvalelut

Aivan pienille lapsille suunnatut lelut ovat värikkäitä, selkeästi muotoiltuja ja kestäviä. Niiden tarkoitus on kiinnittää huomio, ja tarjota lapselle kiinnostavaa katsottavaa ja tutkittavaa, sekä stimuloida aisteja kirkkaiden värien lisäksi äänillä, heijastavilla pinnoilla sekä vaihtelevilla materiaaleilla. Ne voivat myös innostaa lasta harjoittelemaan tarttumista, tai toimia apuna esimerkiksi kutittaviin ikeniin hampaiden tulon yhteydessä. Tällaisia ovat erilaiset renkaat, helistimet, pienet pehmolelut, sekä kankaasta tehdyt, pehmoiset ensikirjat.

Pallot, mailat ja pelit

Leluversiot erilaisista urheilu- ja pelivälineistä johdattavat lapsen hauskasti ja leikkimielisesti liikunnan pariin. Lapsella on luontainen tarve hyppimiseen, juoksemiseen ja heittämiseen, ja lelujen avulla taitoja on helppo leikin varjolla kehittää. Kehonhallinta, koordinaatio sekä sosiaalisuus ja ryhmätaidot, kehittyvät leikin tiimellyksessä kuin huomaamatta. Lähes jokaisesta mahdollisesta urheilulajista on tarjolla kevyet ja helposti käsiteltävät lelumailat ja -pallot, jotka tekevät lajia tutuksi, ja saavat lapsen liikkeelle.

Nuket, autot ja muut klassikot

Klassiset perusleikkikalut kiehtovat lapsia vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, ja innostavat tutkimaan ja tarkkailemaan oikeaa elämää. Äidin ja isän jokapäiväisten puuhien seuraaminen ja jäljittely erilaisissa auto- ja junarataleikeissä, tai nukkevauvaa hoitamalla ja leikisti kotitöitä tekemällä, opettavat lapselle monenlaisia perusasioita arkisesta elämästä. Tähän ryhmään kuuluvat erilaiset autot ja muut kulkuvälineet, työkalulelut, nuket, leikkiruoat ja -astiat sekä nuket ja niiden tarvikkeet.

Legot ja muut rakennussarjat

Erilaisista osista koottavien rakennusten, kulkuneuvojen tai hahmojen kokoaminen kehittää lasta monella tavalla. Rakentelu opettaa loogisuutta ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä, sekä parantaa keskittymiskykyä. Ohjeiden lukeminen ja soveltaminen käytäntöön, sekä palojen oikean sijainnin ja asennon ymmärtäminen, parantavat avaruudellista hahmottamista ja kokonaisuuksien hallintaa. Lisäksi oman lelun kokoaminen itse, ja valmiin lopputuloksen näkeminen, antavat vertaansa vailla olevan onnistumisen ja ylpeyden tunteen.